Marshall Willock Kemi Cityyn

Kemi City FC vahvistaa puolustustaan, kun joukkueen mukaan liittyy englantilainen Marshall Willock.

20-vuotias keskuspuolustaja on erittäin lupaava pelimies, jota Kemi Cityn valmennus on tarkkaillut mielenkiinnolla koko vuoden. Helmikuussa Englannissa järjestetyssä testiottelussa vakuuttanut toppari harjoitteli hetken aikaa joukkueen mukana jo tuolloin, mutta koronaviruksen aiheuttaman jalkapallotoiminnan keskeytymisen myötä myös siirto keskeytyi. Nyt mies on kuitenkin jälleen joukkueen vahvuudessa.

Marshall Willock on Solihull Moorsin ja Chesterfieldin kasvatti. Solihull Moorsissa hän pääsi myös debytoimaan edustusjoukkueen riveissä Englannin viidennellä sarjatasolla. Viime vuosina Willock on edustanut useita seuroja seitsemännellä sarjaportaalla, joista viimeisimpänä Grantham Town. Lisäksi nuori topparilupaus omaa kahden ottelun verran kansainvälistä kokemusta Montserratin maajoukkueen riveistä. Maajoukkuedebyytti nähtiin viime marraskuussa, kun Willock pääsi Nations Leaguessa vaihdosta kentälle El Salvadoria ja Saint Luciaa vastaan.

Peräti 193cm pitkä toppari on valmentaja Jari Åhmanille mieluinen ja kova vahvistus joukkueeseen.

Isokokoisena topparina Marshall on erittäin ulottuva ja kovaluinen pelaaja puolustuslinjastoomme. Hän tuo hyvänä pääpelaajana uuden ulottuvuuden sekä puolustus- että hyökkäyspään erikoistilanteisiin. Jalalla pelaaminen on erittäin hyvällä tasolla, mikä helpottaa myös pelin avaamisessa, Åhman kertoo.

Willock odottaa innolla paluuta tositoimiin:

Pelasit testiottelussa helmikuussa ja sen jälkeen tulit Kemiin harjoittelemaan joukkueen kanssa juuri ennen kuin koronavirus alkoi sotkea myös jalkapalloa. Miltä tuntuu olla jälleen täällä viiden kuukauden odotuksen jälkeen?

On ollut turhauttavaa olla pelaamatta niin pitkään, mutta en malta odottaa että pääsen taas takaisin kentälle!

Olet väkivahva toppari, mitä tuot omasta mielestäsi joukkueeseen? Mitkä ovat parhaita ominaisuuksiasi kentällä?

Vahvuuteni kentällä ovat puolustustaitoni. Olen hyvä ilmassa, urheilullinen ja johtaja-ainesta, joten uskoisin voivani tiivistää joukkueen puolustuslinjaa.

Ketä ihailet pelaajana ja onko joku erityisesti vaikuttanut pelityyliisi?

Nuorempana fanitin Vincent Kompanya ja viime aikoina Virgil van Dijkia. Ihailen tapaa jolla he hallitsevat peliä puolustuksesta käsin.

Mitä haluat saavuttaa tällä kaudella ja tulevaisuudessa?

Kausi on vasta aluillaan joten en näe syytä miksemme voisi edelleen jahdata kärkisijoja ja jopa haastaa noususta. Henkilökohtaisesti haluan päästä mahdollisimman korkealle tasolle ja edetä ylöspäin jalkapallomaailmassa.

Marshall Willockin sopimus on kaksivuotinen. Mies nähdään toivon mukaan tositoimissa jo huomenna, kun Kemi City kohtaa RFA:n Sauvosaaressa kello 17.

Jaa ja tykkää: